Yhdistystoiminnan tulevaisuus – Tulevaisuustaajuus Kolarissa

Hei yhdistystoimija!

Järjestämme lauantaina 10.10. Tulevaisuustaajuus-päivän kolarilaisille yhdistystoimijoille, vapaaehtoisille sekä heidän kanssaan yhteistyötä tekeville toimijoille. Olisi hienoa saada mukaan mahdollisimman monipuolinen joukko ihmisiä eri yhdistyksistä!

Päivä alkaa klo 10 yhteisellä aamiaisella ja tutustumisella. Sen jälkeen suuntaamme ajatukset Tulevaisuustaajuus-työpajassa yhdistystoiminnan tulevaisuuteen. Työpajan jälkeen jatkamme yhteisellä ruokailulla, ja päivän päätteeksi luvassa on stand up -show koomikko Pyry Valtosen johdolla.

Koko päivä tarjoiluineen ja ohjelmineen on osallistujille maksuton.

Tulevaisuustaajuus on Sitran kehittämä työpajamenetelmä, jossa haastetaan tuttuja ajatuksia tulevaisuudesta, kuvitellaan yhdessä toivottavia tulevaisuuksia ja mietitään, mitä voimme tehdä jo nyt niiden toteutumiseksi. Tällä kertaa pohdimme erityisesti sitä, millaista hyvinvointia vahvistava yhdistystoiminta voisi Lapissa tulevaisuudessa olla.

Aikaisempaa kokemusta tulevaisuusajattelusta ei tarvita – mukaan tarvitaan erilaisia kokemuksia, näkökulmia ja ajatuksia alueen arjesta ja yhdistystoiminnasta.

Aika: lauantai 10.10. klo 10.00-14.45

Paikka: Loimu Resort, Tirroniemenkuja 6, 95980 Ylläsjärvi

Ilmoittautuminen: https://link.webropolsurveys.com/EP/8FA2816D2A206DC7

Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 5.10.2026.

Kutsua saa mielellään jakaa eteenpäin omissa verkostoissa! Toivomme mukaan yhdistysten työntekijöitä, luottamushenkilöitä, vapaaehtoisia sekä muita yhdistysten kanssa läheisesti toimivia.  

Lämpimästi tervetuloa mukaan viettämään mukavaa päivää, tapaamaan muita yhdistystoimijoita ja suuntaamaan ajatuksia yhdessä tulevaisuuteen!

Lisätietoja:

Sanna Pitkäranta
Järjestöasiantuntija
Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry
sanna.pitkaranta(at)lapinsotu.fi
040 091 6228