Yhdistystoiminnan tulevaisuus – Tulevaisuustaajuus Pellossa

Hei yhdistystoimija!

Järjestämme perjantaina 9.10. Pellossa Tulevaisuustaajuus-iltapäivän alueen yhdistystoimijoille, vapaaehtoisille sekä heidän kanssaan yhteistyötä tekeville toimijoille. Olisi hienoa saada mukaan mahdollisimman monipuolinen joukko ihmisiä eri yhdistyksistä!

 Iltapäivä alkaa klo 14 kahvilla ja tutustumisella. Sen jälkeen suuntaamme ajatukset Tulevaisuustaajuus-työpajassa yhdistystoiminnan tulevaisuuteen. Työpajan jälkeen jatkamme yhteisellä ruokailulla, ja päivän päätteeksi luvassa on stand up -show koomikoiden Tiina Väkeväisen ja Suvi Huhtilan johdolla. Luvassa on ilmeikästä tarinankerrontaa, arjen kommelluksia ja suodattamattomia havaintoja elämästä.

Koko iltapäivä tarjoiluineen ja ohjelmineen on osallistujille maksuton.

Tulevaisuustaajuus on Sitran kehittämä työpajamenetelmä, jossa haastetaan tuttuja ajatuksia tulevaisuudesta, kuvitellaan yhdessä toivottavia tulevaisuuksia ja mietitään, mitä voimme tehdä jo nyt niiden toteutumiseksi. Tällä kertaa pohdimme erityisesti sitä, millaista hyvinvointia vahvistava yhdistystoiminta voisi Lapissa tulevaisuudessa olla.

Aikaisempaa kokemusta tulevaisuusajattelusta ei tarvita – mukaan tarvitaan erilaisia kokemuksia, näkökulmia ja ajatuksia alueen arjesta ja yhdistystoiminnasta.

Perjantai 9.10. klo 14.00-18.00
Paikka: Ravintola Granni, Kolarintie 9a, Pello.
Ilmoittautuminen: https://link.webropolsurveys.com/EP/2769FD05ECEC5500
Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 5.10.2026.

Kutsua saa mielellään jakaa eteenpäin omissa verkostoissa! Toivomme mukaan yhdistysten työntekijöitä, luottamushenkilöitä, vapaaehtoisia sekä muita yhdistysten kanssa läheisesti toimivia.

Tervetuloa mukaan tapaamaan muita alueen toimijoita, vaihtamaan ajatuksia ja rakentamaan yhdessä yhdistystoiminnan tulevaisuutta Lapissa!

Lisätietoja:

Sanna Pitkäranta
Järjestöasiantuntija
Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry
sanna.pitkaranta(at)lapinsotu.fi
040 091 6228