Yhdistystoiminnan tulevaisuutta rakennettiin yhdessä Pellossa ja Kolarissa
3.11.2026
Miltä yhdistys- ja järjestötoiminta voisi näyttää Lapissa vuonna 2036? Tätä lähdetiin rohkeasti kuvittelemaan Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistyksen toteuttamissa Tulevaisuustaajuus-työpajoissa Pellossa 9.10. ja Kolarissa 10.10.2026.
Työpajoissa haastettiin totuttuja ajattelutapoja, ideoitiin yhdessä ja rakennettiin toivottavia tulevaisuuskuvia. Keskusteluissa nousivat vahvasti esiin yhdistysten välinen yhteistyö, yhteisöllisyys, nuorten saaminen mukaan toimintaan sekä paikallisen järjestötoiminnan elinvoimaisuus.
Pellossa pohdittiin erityisesti järjestöjen arvostusta, toimintaedellytyksiä ja sitä, miten yhdistykset voisivat olla entistä vahvemmin mukana kuntien kehittämisessä ja päätöksenteossa. Kolarissa puolestaan ideoitiin muun muassa uusia yhteistyön muotoja, yhdistystoiminnan näkyvyyden lisäämistä ja keinoja innostaa nuoria mukaan.
Työpajoissa ei jääty vain haaveilemaan tulevaisuudesta, vaan pohdittiin myös konkreettisia tekoja, joilla toivottua muutosta voidaan lähteä rakentamaan jo tänään.
Erityisen ilahduttavaa oli osallistujien tulevaisuususko. Vaikka yhdistystoimintaan liittyy monia haasteita, keskusteluista välittyi halu kehittää toimintaa, tehdä asioita yhdessä ja löytää uusia mahdollisuuksia.
Erään osallistujan mukaan työpajasta jäi mieleen tärkeä ajatus:
”Voimme tämän päivän päätöksillä vaikuttaa parempaan tulevaisuuteen.”
Työpajojen tulokset eivät jää vain paperille! Eri puolilla Lappia järjestettävistä työpajoista kootaan yhteen osallistujien näkemyksiä, tulevaisuuden toiveita ja kehittämisideoita. Näin saadaan arvokasta tietoa siitä, millaisena järjestötoiminnan tulevaisuus nähdään eri puolilla maakuntaa. Tuloksia voidaan hyödyntää järjestötoiminnan kehittämisessä, yhteistyön vahvistamisessa sekä järjestöjen tulevaisuuden tarpeiden ja mahdollisuuksien esiin tuomisessa.
Seuraavaksi suunnataan Leville 28.11.20206!
Tulevaisuustaajuus-työpajat jatkuvat Levillä lauantaina 28.11. Luvassa on jälleen mukavaa yhdessäoloa, hyvää ruokaa, yhteistä ideointia ja päivän päätteeksi stand up-show!
Lämpimästi tervetuloa mukaan! Aiempaa kokemusta tulevaisuusajattelusta ei tarvita – avoin mieli ja ripaus mielikuvitusta riittävät. Tilaisuus tarjoiluineen ja ohjelmineen on maksuton.
Lämmin kiitos kaikille Pellon ja Kolarin työpajoihin osallistuneille ajatuksista, rohkeasta ideoinnista ja yhteisestä tulevaisuuden rakentamisesta!
Tulevaisuustaajuus-työpajat toteutetaan LähiTapiolalta saadulla avustuksella. Lue lisää tästä: https://www.lapinsotu.fi/uutiset/20-000-euron-tuki-kehittaa-lapin-so/
Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry






